Varuste.net tarjoaa 60 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeuden verkkokaupasta ja myymälästä ostettuihin tuotteisiin.
Palautettujen tuotteiden tulee olla virheettömiä, käyttämättömiä ja alkuperäisessä ehjässä myyntipakkauksessaan. Lisäksi palautettavissa tuotteissa tulee olla tuotelaput ja hintalaput kiinni. Huomioithan, että esimerkiksi kenkälaatikko on kenkien myyntipakkaus, eikä sitä näin ollen voi käyttää postipakettina.
Palautusoikeus ei koske yksilöllisiä tuotteita kuten mittatilausasuja, omaan mittaan leikattuja köysiä, kaiverrettuja tuotteita eikä luvanvaraisia aseita ja -ammuksia.
Vaihto- ja palautusaika lähtee raksuttamaan siitä hetkestä, kun saat tilauksen käsiisi eli noudat sen vaikkapa Postista tai tehtyäsi ostoksen myymälässämme. Palautuksen tai vaihdon syytä ei tarvitse kertoa.
Palauttaminen on ilmaista lähetyksillemme Suomessa. Muista maista asiakas maksaa palauttamisesta koituvat kulut. Mikäli tilauksen alkuperäinen tilaussumma on oikeuttanut toimituskulun alennukseen tai ilmaiseen toimitukseen, mutta palautuksen jälkeen tilaussumma jää alle toimituskulun alennukseen oikeuttavan summan, tilaukseen lisätään toimituskulut tilauksen alkuperäisen toimitustavan mukaan ja toimituskulu vähennetään hyvityksestä.
Mikäli myymälästä ostettu tuote palautetaan ja halutaan vaihtaa toiseen tuotteeseen, ja toivotaan vaihtotuotteen lähettämistä haluttuun osoitteeseen, veloitamme toimituskulut uuden tuotteen lähetyksestä. HUOM: tuotevaihdot ovat mahdollisia vain Suomen sisällä tapahtuviin tilauksiin.
Noutamattomista tai vastaanottamattomista lähetyksistä laskutamme kulut. Kulut koostuvat valitun toimitustavan oletushinnasta + palautuskustannuksesta, joka on sama kuin alkuperäinen tilauksesta maksettu toimituskulu.
Voit palauttaa tai vaihtaa tuotteen suoraan myymälässämme tai lähettää tuotteen veloituksetta Suomen sisällä Postilla tai Matkahuollolla riippumatta siitä, oletko tilannut tuotteen verkkokaupastamme tai ostanut sen myymälästämme.
Palauttaessasi tuotteita myymälään, otathan mukaan tilausvahvistuksen/lähetteen/kuitin.
Palauttaessasi tuotteita postitse: laita pakettiin mukaan alkuperäisen lähetyksen mukana toimitettu palautuslomake, tai tulosta se sivun alareunasta.
Pakkaa palautettava tai vaihdettava tuote tai tuotteet parhaan osaamisesi mukaan. Huomaathan, että tuotepakkausta ei voi käyttää postipakettina, vaan esimerkiksi kenkälaatikko on pakattava vielä erilliseen postituksen kestävään pakkaukseen/pussiin.
Kirjoita paketin päälle kaikissa tapauksissa:
Asiakaspalautus
Aalto Group Oy / Varuste.net
Malminkartanontie 1
00390 Helsinki
Suomi
Palautusnumerot palautusta varten ovat:
Posti: 611 797
Matkahuolto: 950 0040
HUOM! Saat Postista ja Matkahuollosta palautuksen yhteydessä kuitin, josta löytyy palautuvan paketin seurantatunnus. Ota kuitti talteen! Sen avulla voit seurata palautuksen etenemistä ja siitä on suuri apu, jos paketti ei meinaa löytää perille.
Ampuma-aseen lähettäminen
Ampuma-aseiden lähettämisestä meille on sovittava aina sähköpostitse etukäteen. Aselähetyksiä voi jättää kuljetettavaksi vain Matkahuollon omille asemille, logistiikkakeskuksiin ja asiamiespisteisiin, mutta ei esimerkiksi K-Marketeissa tai R-kioskeissa sijaitseviin palvelupisteisiin. Kuluttaja ei voi lähettää aselähetystä palautuslupanumerolla tai sopimusasiakkaan asiakasnumerolla.
HUOM! Asetta lähettäessä on huomioitava, että ase on purettava lähetykseen niin, ettei se ole toimintakuntoinen. Pistooleista on otettava irti luisti ja piippu, kivääreissä joko lukko tai luisti ja lukko erikseen. Haulikoissa etutukki irti. Huomioithan, että mikäli osista irtoaa pikku osia, ne kannattaa pakata huolellisesti vaikka erilliseen pikkupussiin lähetyksen sisälle, etteivät ne katoa. Laitathan lähetyksen mukaan kopion sähköpostiviestistä, jossa lähetyksestä on sovittu.
Palautus Postin pakettiautomaatin kautta
Voit palauttaa Postin pakettiautomaatin kautta vain postitse tilattuja lähetyksiä.
Hae Postin Helposti-koodi Postin sivuilta ja toimi ohjeiden mukaan.
Jätä paketti Postin pakettiautomaattiin.
Vaarallisten aineiden (mm. kaasut, polttonesteet) palautukset vain Matkahuollolla.
Verkkopankilla, ennakkolaskulla tai noutopisteeseen maksetut tuotteet hyvitetään pankkitilille (muista ilmoittaa palautuksen yhteydessä tilinumerosi).
Klarna-laskulla/osamaksulla maksetuista tuotepalautuksista ilmoitamme asiasta eteenpäin ja he ottavat palautuksen huomioon seuraavassa laskussa tai lähettävät hyvityslaskun. Palautuspäätöksen tehtyäsi voit ilmoittaa siitä suoraan laskuttajalle (esim. Klarnalle), jotta palautus ehditään kirjata ennen laskun erääntymistä.
Myymälässä maksetut ja myymälään palautetut tuotteet, jotka on maksettu maksukortilla, hyvitetään samalle maksukortille myymälässämme.
Lahjakortilla maksettuja tuotteita ei hyvitetä rahana vaan uutena lahjakorttina. Jos tilauksella on käytetty lahjakorttia maksutapana, palautuu lahjakortilla maksettu osuus ensin lahjakortille ennen muita maksutapoja.
Hyvitämme palautettujen tuotteiden hinnan kokonaisuudessaan 14 arkipäivän sisällä siitä, kun palautettavat tuotteet ovat saapuneet meille takaisin ja olemme todenneet ne virheettömiksi.
HUOM! Hyvitetyn summan maksaa Aalto Group Oy tai maksun välittäjä esimerkiksi Klarna tai Paytrail.
Mikäli tilauksen alkuperäinen tilaussumma on oikeuttanut toimituskulun alennukseen tai ilmaiseen toimitukseen, mutta palautuksen jälkeen tilaussumma jää alle toimituskulun alennukseen oikeuttavan summan, tilaukseen lisätään toimituskulut tilauksen alkuperäisen toimitustavan mukaan ja toimituskulu vähennetään hyvityksestä.
Noutamattomista lähetyksistä, tai mikäli tilaaja kieltäytyy vastaanottamasta lähetystä, laskutamme kulut. Kulut koostuvat alkuperäisen valitun toimitustavan oletushinnasta eli palautuvan paketin toimituskulusta ja 10 € käsittelymaksusta. Tämä vähennetään automaattisesti hyvitettävästä summasta.
Kuinka kauan vaihdossa tai palautuksessa yleensä menee?
Pyrimme hoitamaan palautukset ja vaihdot mahdollisimman nopeasti.
Mikäli olet pyytänyt vaihdossa toista tuotetta, pakkaamme sen mahdollisimman pian vastaanotettuamme palautuslähetyksesi. Saat erillisen ilmoituksen, kun vaihdossa pyytämäsi tuote lähtee varastoltamme matkaan.
Verkkokauppamme tuotesivulta näet, onko vaihdossa tahtomaasi tuotetta heti saatavilla. Halutessasi voit tehdä tästä tuotteesta myös täysin uuden tilauksen, jolloin sen käsittelyssä ei tarvitse odottaa meille palautuvan tuotteen saapumista. Tässä tapauksessa kirjaa palautuslomakkeelle tiedot asiakaspalautuksesta vaihdon sijaan.
Mistä tiedän, että palauttamani tai vaihtamani tuotteet ovat palautuneet teille?
Voit seurata palautustasi Postin tai Matkahuollon kuljetuksessa ottamalla kuitin asiakaspalautuksestasi Postissa tai Matkahuollossa. Kuitista löytyy seurantatunnus.
Lähetämme sinulle sähköpostiin ilmoituksen, kun palautuksesi on käsitelty tai vaihdossa pyytämäsi tuotteet on pakattu ja lähtevät varastoltamme matkaan.
Jos palautukseesi tai vaihtoosi liittyen ilmenee jotain ongelmia, esimerkiksi isompaa housukokoa ei löydy suoraan varastostamme tai tilinumero hyvitystä varten puuttuu, otamme sinuun yhteyttä.
Voinko vaihtaa ostamani tuotteen edullisempaan / kalliimpaan tuotteeseen?
Kyllä voit. Vaihtaessasi edullisempaan tuotteeseen, hyvitämme sinulle luonnollisesti erotuksen. Hyvitys maksetaan alkuperäiselle maksutavalle. Halutessasi voit saada hyvityksen myös lahjakorttina.
Jos vaihdat kalliimpaan tuotteeseen, veloitamme sinulta erotuksen sähköpostiin lähetettävällä ennakkolaskulla. Ennakkolasku tulee maksaa kokonaisuudessaan, ennen kuin tilaus käsitellään.
Onko kaikilla tuotteilla vaihto- ja palautusoikeus?
Palautusoikeus ei koske:
Yksilöityjä tuotteita kuten mittatilauspukuja tai kaiverrettuja tuotteita
Luvanvaraisia aseita ja ammuksia
Rikkinäisiä tai käytettyjä tuotteita (esimerkiksi ulkona käytetyt lenkkarit tai vedessä käytetyt uimalasit tai räpylät)
Mikäli palautettu tuote pakkauksineen ei täytä ehtojamme, ei palautusta voida hyväksyä. Näissä tapauksissa lähetämme tuotteen/tuotteet takaisin sinulle ja joudumme myös veloittamaan sinulta toimituskulut. Mikäli näin käy, otamme sinuun yhteyttä.